Kirvesvuori
Energiequelle Oy suunnittelee tuulivoimahanketta Keski-Suomessa/Keski-Pohjanmaalla Kyyjärven ja Perhon kunnissa sijaitsevalle Kirvesvuoren alueelle. Hankealue sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Perhon keskustasta kaakkoon ja noin 8 kilometriä Kyyjärven keskustasta pohjoiskoilliseen. Alueella tutkitaan mahdollisuutta rakentaa noin 20 tuulivoimalaa. Voimaloiden määrä ja tarkempi sijainti tarkentuvat suunnittelutyön edetessä.
Kyyjärven ja Perhon kunnat ovat päättäneet käynnistää hankkeen osayleiskaavoituksen kokouksissaan 2021/2022. Hankkeen YVA- ja kaavakonsulttina toimii Sitowise Oy.
Kirvesvuoren ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ja kaavoitustyö ovat parhaillaan käynnissä. Hankkeen YVA-ohjelma ja kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) asetettiin nähtäville 13.6.2022-12.8.2022 väliseksi ajaksi. Näihin liittyvä avoin yleisötilaisuus järjestettiin 16.6.2022 Kyyjärvellä. Tilaisuuteen oli mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä.
YVA:an liittyviin dokumentteihin voi tutustua ELY-keskuksen sivuilla.
Kaavoituksen materiaaleihin voi puolestaan tutustua tästä linkistä (Kyyjärvi) ja tästä linkistä (Perho).
Jos hankkeeseen / tuulivoimaan liittyen herää kysymyksiä tai joku aihe askarruttaa, voitte olla suoraan yhteydessä meihin puhelimitse tai sähköpostitse. Yhteystiedot löytyvät tämän sivun oikeasta laidasta.
© Maanmittauslaitos

Yhteyshenkilö
Reea Palonen
Projektijohtaja
Puh. +358 (0)44 235 6135
palonen@energiequelle.fi

Yhteyshenkilö maanvuokra-asioissa
Kimmo Aho
Maanvuokrausasiantuntija
Puh. +358 (0)40 143 0685
aho@energiequelle.fi

Teho

Sähköä
vuosittain n.

CO₂-
säästöjä n.
MW / voimala
kotitalouden tarpeisiin
t / vuosi
Lähteet: Energiequelle, Adatum Oy – Kotitalouksien sähkönkäyttö 2011, Suomen Tuulivoimayhdistys
Aikataulu
- Lokakuu 2021: Kaavoitusaloite hyväksytty Kyyjärven kunnanhallituksessa
- Tammikuu 2022: Kaavoitusaloite hyväksytty Perhon kunnanhallituksessa
- Maastokausi 2022: Luontoselvitykset ja arkeologinen inventointi alueella
- Kesäkuu 2022: Kunnat päättivät asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmat nähtäville
- Kesäkuu 2022: Avoin yleisötilaisuus Kyyjärvellä (mahdollisuus osallistua myös etäyhteydellä)
- Kesä-elokuu 2022: YVA-ohjelma ja OAS nähtävillä
Usein kysyttyä tuulivoimasta
Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n tuottamasta ”Kysymyksiä tuulivoimasta” –esitteestä löydät vastauksia yleisimpiin tuulivoimasta esitettyihin kysymyksiin.

Tietoa meistä
Energiequelle on suunnitellut ja toteuttanut tuulivoimahankkeita jo vuodesta 1997. Yritys työllistää tällä hetkellä yli 300 ilmastonmuutoksen torjumiseen sitoutunutta työntekijää Suomessa, Saksassa ja Ranskassa.
Yrityksemme tavoitteena on, että ihmisten olisi tulevaisuudessa mahdollista hyödyntää luonnon omia, ehtymättömiä energialähteitä enenevissä määrin, sillä tuulta, aurinkoa ja biomassaa on kaikkialla. Kehitämme kestäviä, tarpeeseen perustuvia ja taloudellisia ratkaisuja, jotka voidaan toteuttaa juuri siellä, missä niitä tarvitaan. Uusiutuvat energiat edistävät maailmanlaajuisesti parempaa ja ympäristöä säästävää tulevaisuutta.
Henkilökohtainen – innovatiivinen – luotettava
Lisätietoja yrityksestä löydät täältä.
Yhteydenottolomake
Voit ottaa meihin yhteyttä tällä lomakkeella. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Kiitos palautteestasi!