Tiimi
Energiequellellä työskentelee yhteensä yli 400 asiantuntijaa, joista noin kolmekymmentä Suomessa. Suomen työntekijöistä noin puolet työskentelee toimistollamme Helsingissä, ja loput työskentelevät eri puolella Suomea kuten esimerkiksi Oulussa, Turussa, Ähtärissä ja Kotkassa. Lisäksi toimimme kansainvälisesti mm. Saksassa, Ranskassa ja Puolassa.
Työntekijämme ovat ammattitaitoisia ja motivoituneita työskentelemään niin yrityksemme tavoitteiden kuin toteuttavien hankkeiden puolesta. Energiequelle tukee työntekijöitään muun muassa säännöllisillä jatkokoulutuksilla ja yrityskulttuurilla, jossa edistetään henkilöstön hyvinvointia, työntekijöitä arvostetaan ja henkilösuhteet toimivat.
Etsimme jatkuvasti mukaan kasvavaan joukkoomme uusia oman alansa ammattilaisia!
Katso avoinna olevat työpaikat sivultamme tai jätä avoin hakemus!
Yhteyshenkilöt Suomessa

Tina Gottschick
Johdon assistentti
Puh. +358 (0)44 901 3977
gottschick@energiequelle.fi

Karl Sandgrund
Projektijohtaja
Puh. +358 (0)44 751 7440
sandgrund@energiequelle.fi

Mikko Laukkanen
Projektijohtaja
Puh. +358 (0)44 901 8391
laukkanen@energiequelle.fi

Kimmo Aho
Maanvuokrausasiantuntija
Puh. +358 (0)40 143 0685
aho@energiequelle.fi

Tore Regnell
Maanvuokrausasiantuntija
Puh. +358 (0)44 986 1533
regnell@energiequelle.fi

Antto Kulla
Projektijohtaja
Puh. +358 (0)44 786 6067
kulla@energiequelle.fi

Pentti Itkonen
Projektijohtaja
Puh. +358 (0)44 756 2230
itkonen@energiequelle.fi

Hanna Ollila
Erikoissuunnittelija
Puh. +358 (0)44 311 0766
ollila@energiequelle.fi
Liiketoiminnan kehitys

Karl Schultheis
Liiketoiminnan kehitysjohtaja
Puh. +358 (0)50 452 2215
schultheis@energiequelle.fi

Topias Tuomola
Aurinkosähkö- ja varastointiasiantuntija
Puh. +358 (0)41 313 7121
tuomola@energiequelle.fi
Rakentaminen

Andreas Högnabba
Rakennuttamispäällikkö
Puh. +358 (0)44 493 6643
hognabba@energiequelle.fi

Marjut Viitala
Asiakas- ja vastuullisuusasiantuntija
Puh. +358 (0)44 793 7891
viitala@energiequelle.fi
Tukitoiminnot

Valtteri Törmänen
Yhteiskuntasuhteiden ja viestinnän asiantuntija
Puh. +358 (0)44 493 7543
tormanen@energiequelle.fi