Energiequelle on kansainvälinen hankekehittäjä
Energiequelle on menestyksekkäästi kehittänyt uusiutuvan energian hankkeita jo 25 vuoden ajan. Uusiutuvat energialähteet eivät tunne maiden ja mannerten välisiä rajoja, vaan ovat hyödynnettävissä ympäri maailmaa. Yrityksemme tavoitteena on, että ihmisten olisi tulevaisuudessa mahdollista hyödyntää niitä enenevissä määrin, ympäristöä säästävän tulevaisuuden edistämiseksi. Näin ollen pyrimme jatkuvasti laajentamaan kansainvälistä toimintaamme. Tällä hetkellä kehitämme uusiutuvan energian hankkeita Suomessa, Saksassa, Ranskassa, Puolassa ja Etelä-Afrikassa sekä etsimme aktiivisesti kansainvälisiä yhteistyökumppaneita, hankeideoita ja eri suunnittelu- ja toteutusvaiheessa olevia hankkeita.
KANSAINVÄLINEN TOIMINTA
Toimipaikkoja ympäri Eurooppaa
Energiequellellä on toimistoja useissa kaupungeissa Suomessa, Saksassa, Ranskassa ja Puolassa. Katso kaikki toimipaikkamme täältä.

Suomi / Energiequelle Oy
Energiequelle laajensi toimintaansa Suomeen 2015. Yrityksen perustama suomalainen tytäryhtiö Energiequelle Oy avasi toimistonsa Helsinkiin alkuvuodesta 2016. Tällä hetkellä toimistollamme Helsingissä työskentelee kymmenen henkilöä sekä yhdeksän muualla Suomessa.
Energiequellellä on kolme tuotannossa olevaa tuulivoimapuistoa: Pyhäjoella, Soinissa ja Maalahdessa, joiden lisäksi Torvenkylän (Kalajoki) ja Lumivaaran (Hyrynsalmi) tuulivoimapuistojen rakennustyöt ovat parhaillaan käynnissä. Lisäksi meillä on eri vaiheissa olevia, itsenäisesti ja yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa kehitettyjä tuulivoimahankkeita, joiden yhteisteho on yli 2 500 megawattia. Etsimme aktiivisesti lisää yhteistyökumppaneita ja uusia hankeideoita laajentaessamme toimintaamme Suomen markkinoilla.

Yhteyshenkilö
Nils Borstelmann
Toimitusjohtaja, Energiequelle Oy
Puh. +358 44 9741482
finland@energiequelle.fi
Saksa / Energiequelle GmbH
Energiequelle perustettiin Saksassa vuonna 1997, jonka jälkeen yritys on menestyksekkäästi suunnitellut ja toteuttanut maassa lukuisia uusiutuvan energian hankkeita. Lisätietoja valmistuneista hankkeista löydät täältä

Yhteyshenkilö
Gregor Weber
Hanketoiminnan osastonjohtaja, Energiequelle GmbH
Puh. +49 42162676915
weber@energiequelle.de
Ranska / P&T Technologie
Energiequelle aloitti toimintansa Ranskassa vuonna 2010 tytäryhtiö P&T Technologien myötä. P&T vastaa hankekehityksen ja -toteutuksen lisäksi myös voimaloiden hallinnoinnista Ranskassa. Lisätietoja valmistuneista hankkeista löydät täältä.
P&T Technologie
Puh. +33 299367740
info@pt-technologie.fr
Etelä-Afrikka
Etelä-Afrikassa on suuret taloudelliset kehitysmahdollisuudet. Maan hallitus on asettanut konkreettiset tavoitteet uusiutuvan energian osuuden lisäämiselle ja käyttöönotetun laajan tarjouskilpailumallin myötä on jo pystytty toteuttamaan useita tuuli- ja aurinkovoimahankkeita. Myös maan luonnonolosuhteet sopeutuvat erinomaisesti uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen. Energiequelle kehittää tällä hetkellä hankkeita Etelä-Afrikassa yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Yhteyshenkilö
Ronald Bach
Kansainvälisten hankkeiden projektipäällikkö, Energiequelle GmbH
Puh. +49 51133653900
bach@energiequelle.de