Kaskisuon aurinkovoimala

 

Energiequelle Oy suunnittelee aurinkovoimahanketta Pohjois-Savossa Joroisten kunnassa sijaitsevalle Kaskisuon sekä Linturahkan käytöstä poistuvalle turvetuotantoalueelle.

Hankealue sijaitsee noin 14 kilometriä Joroisten keskustasta etelään. Alueella tutkitaan mahdollisuutta rakentaa noin 72 megawattipiikin voimala noin 115 hehtaarin alueella. Voimala tulee tuottamaan vuosittain n. 69 800 MWh päästötöntä sähköä, mikä vastaisi noin 3 500 sähkölämmitteisen omakotitalon tai 17 500 kerrostalokolmion vuosikulutusta. Voimalan lopullinen koko tarkentuu suunnittelutyön edetessä.

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Kaskisuon Aurinkovoima Oy:lle teollisen kokoluokan aurinkovoimalan ja suon ennallistamistoimien yhdistämiseen 6,6 miljoonan euron EU:n RRF-investointituen. Lisätietoja hankkeesta voi kysyä hankkeeen projektijohtajalta Adele Halttuselta ja voit myös lukea lisää investointituesta tiedotteestamme.

 

Hankkeen tilanne

Hankealueella on toteutettu ympäristöselvityksiä syksyllä 2023 ja kevät-kesällä 2024. Turvetuotannon päättämiseen liittyvät toimenpiteet ovat myös käynnissä. Hankkeen suunnittelutarveratkaisuhakemus on jätetty Joroisten kunnalle loppuvuodesta 2023 ja rakennuslupahakemus kesäkuussa 2024.

 

Vuorovaikutus

Kaskisuon aurinkovoimalahankkeesta pidettiin yleisötilaisuus tammikuussa 2024. Tilaisuuden esittelymateriaalin voi pyytää hankeen projektijohtajalta.

Yhtiömme pyrkii avoimeen keskusteluun paikallisten kanssa hankkeesta. Energiequellen edustajan voi esimerkiksi pyytää esittelemään hanketta erilaisiin tilaisuuksiin paikan päälle tai etäyhteydellä.

Mikäli sinulla on kysymyksiä hankkeeseen liittyen, olethan yhteydessä vastaavaan projektijohtajaan.

 

Vesien palautus

Kaskisuon alueelle suunnitellaan aurinkovoimalan ja suon hydrologian ennallistamisen yhdistämistä.

Turvetuotantoalueille rakentuvien aurinkovoimaloiden osalta Suomessa on vakiintumassa käytäntö, jossa alueiden kuivatusojia perataan ja uusia ojia kaivetaan alueen kuivatuksen tehostamiseksi. Kuivattamisen merkittävänä ongelmana on, että kuivana turvekerroksen biohajoaminen jatkuu ja alue muodostaa hiilipäästölähteen. Lisäksi kuivalla turvealueella luonto on köyhää.

Kaskisuon hankkeessa on tarkoitus demonstroida uutta konseptia, jossa kuivatuksen sijaan aurinkopaneelien alle jäävä alue annetaan vettyä. Näin palautetaan alueen vesitalous mahdollisimman lähelle luonnontilaa, muodostaen edellytykset suoluonnon palautumiselle. Toimintamalli tuo yhteen vihreän energian tuotannon ja luonnon monimuotoisuuden parantamisen. Sen myötä entisillä turvetuotantoalueilla tuotettaisiin päästöttömän aurinkosähkön lisäksi myös positiivisia luontoarvoja.

 

 

Ilmakuva hankealueeseen kuuluvista turvesuoalueista.

Yhteyshenkilö
Adele Halttunen
Projektijohtaja

Puh. +358 (0)44 713 5355
halttunen@energiequelle.fi

Tietoa meistä

Energiequelle on suunnitellut ja toteuttanut tuulivoimahankkeita jo vuodesta 1997. Yritys työllistää tällä hetkellä yli 650 ilmastonmuutoksen torjumiseen sitoutunutta työntekijää Saksassa, Suomessa, Ranskassa, Kreikassa, Puolassa ja Etelä-Afrikassa.

Yrityksemme tavoitteena on, että ihmisten olisi tulevaisuudessa mahdollista hyödyntää luonnon omia, ehtymättömiä energialähteitä enenevissä määrin, sillä tuulta, aurinkoa ja biomassaa on kaikkialla. Kehitämme kestäviä, tarpeeseen perustuvia ja taloudellisia ratkaisuja, jotka voidaan toteuttaa juuri siellä, missä niitä tarvitaan. Uusiutuvat energiat edistävät maailmanlaajuisesti parempaa ja ympäristöä säästävää tulevaisuutta.

Henkilökohtainen – innovatiivinen – luotettava

Lisätietoja yrityksestä löydät täältä.

Yhteydenottolomake

Voit ottaa meihin yhteyttä tällä lomakkeella. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Kiitos palautteestasi!

    Olen lukenut tietosuojakäytännön

    Kontakt

      Um telefonisch Kontakt mit uns aufzunehmen, können Sie folgende Nummer verwenden:

      T +49 33769 871 0

      Oder schreiben Sie uns gerne eine Nachricht über das folgende Kontaktformular. Wir freuen uns darauf umgehend auf Sie zurück zu kommen.

      Ich habe die Datenschutzerklärung zur Kenntnis genommen.

      To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
      Google reCAPTCHA privacy policy

      Load Google reCAPTCHA

        To contact us via phone, use the following number:

        T +49 33769 871 0

        Or write us a message via the following contact form. We look forward to getting back to you.

        I have read the privacy policy

        To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
        Google reCAPTCHA privacy policy

        Load Google reCAPTCHA

          Pour nous contacter par téléphone, vous pouvez utiliser le numéro suivant:

          T +49 33769 871 0

          Ou bien n'hésitez pas à nous envoyer un message en utilisant pour cela le formulaire de contact suivant. Nous vous répondrons dans les plus brefs délais.

          J'ai lu et compris la politique de confidentialité.

          To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
          Google reCAPTCHA privacy policy

          Load Google reCAPTCHA

            Puhelimitse voit ottaa yhteyttä seuraavaan numeroon:

            Puh. +358 (0)44 974 1482

            Voit myös lähettää viestin tällä lomakkeella. Otamme sinuun pian yhteyttä.

            Olen lukenut tietosuojakäytännön.

            To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
            Google reCAPTCHA privacy policy

            Load Google reCAPTCHA

              Aby skontaktować się z nami telefonicznie, należy zadzwonić na poniższy numer.

              T +48 451 613 689

              Zachęcamy również do kontaktu poprzez nasz formularz. Cieszymy się, że możemy być do Państwa dyspozycji, odpiszemy najszybciej jak to możliwe.

              Oświadczam, że zapoznałem się z klauzulą informacyjną dotyczącą przetwarzania danych osobowych.