Hanhineva

Energiequelle Oy suunnittelee tuulivoimahanketta Keski-Suomessa Kyyjärven ja Karstulan kunnissa sijaitsevalle Hanhinevan alueelle. Hankealue sijaitsee Kyyjärven keskustan eteläpuolella kuntarajan tuntumassa ja noin 13 kilometriä Karstulan keskustasta luoteeseen. Alueella tutkitaan mahdollisuutta rakentaa enintään 34 tuulivoimalaa. Voimaloiden määrä ja tarkempi sijainti tarkentuvat suunnittelutyön edetessä.

Kyyjärven ja Karstulan kunnanhallitukset ovat päättäneet käynnistää hankkeen osayleiskaavoituksen kokouksissaan keväällä 2021. Hankkeen YVA- ja kaavakonsulttina toimii Sitowise Oy.

Hanhinevan ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ja kaavoitustyö ovat parhaillaan käynnissä. Hankkeen YVA-ohjelma ja kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) asetettiin nähtäville 11.4.2022-11.5.2022 väliseksi ajaksi. Näihin liittyvät avoimet yleisötilaisuudet järjestettiin 11.4.2022 Kyyjärvellä ja 12.4.2022 Karstulassa. Tilaisuuksiin oli mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä.

YVA:an liittyviin dokumentteihin voi tutustua ELY-keskuksen sivuilla.
Kaavoituksen materiaaleihin voi puolestaan tutustua tästä linkistä (Karstula) ja tästä linkistä (Kyyjärvi).

Jos hankkeeseen / tuulivoimaan liittyen herää kysymyksiä tai joku aihe askarruttaa, voitte olla suoraan yhteydessä meihin puhelimitse tai sähköpostitse. Yhteystiedot löytyvät tämän sivun oikeasta laidasta.

© Maanmittauslaitos

Yhteyshenkilö
Reea Palonen
Projektijohtaja

Puh. +358 (0)44 235 6135
palonen@energiequelle.fi

Yhteyshenkilö maanvuokra-asioissa
Kimmo Aho
Maanvuokrausasiantuntija

Puh. +358 (0)40 143 0685
aho@energiequelle.fi

Teho

Sähköä
vuosittain n.

CO₂-
säästöjä n.

MW / voimala

kotitalouden tarpeisiin

t / vuosi

Lähteet: Energiequelle, Adatum Oy – Kotitalouksien sähkönkäyttö 2011, Suomen Tuulivoimayhdistys

Aikataulu

  • Maastokausi 2020: Luontoselvitykset alueella
  • Maaliskuu 2021: Kaavoitusaloite hyväksytty Karstulan kunnanhallituksessa
  • Toukokuu 2021: Kaavoitusaloite hyväksytty Kyyjärven kunnanhallituksessa
  • Maastokausi 2021: Arkeologinen inventointi alueella
  • Helmi-maaliskuu 2022: Kunnanhallitukset päättivät asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmat nähtäville
  • Huhtikuu 2022: Avoimet yleisötilaisuudet Kyyjärvellä ja Karstulassa (mahdollisuus osallistua myös etäyhteydellä)
  • Huhti-toukokuu 2022: YVA-ohjelma ja OAS nähtävillä

Usein kysyttyä tuulivoimasta

Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n tuottamasta ”Kysymyksiä tuulivoimasta” –esitteestä löydät vastauksia yleisimpiin tuulivoimasta esitettyihin kysymyksiin.

Tietoa meistä

Energiequelle on suunnitellut ja toteuttanut tuulivoimahankkeita jo vuodesta 1997. Yritys työllistää tällä hetkellä yli 300 ilmastonmuutoksen torjumiseen sitoutunutta työntekijää Suomessa, Saksassa ja Ranskassa.

Yrityksemme tavoitteena on, että ihmisten olisi tulevaisuudessa mahdollista hyödyntää luonnon omia, ehtymättömiä energialähteitä enenevissä määrin, sillä tuulta, aurinkoa ja biomassaa on kaikkialla. Kehitämme kestäviä, tarpeeseen perustuvia ja taloudellisia ratkaisuja, jotka voidaan toteuttaa juuri siellä, missä niitä tarvitaan. Uusiutuvat energiat edistävät maailmanlaajuisesti parempaa ja ympäristöä säästävää tulevaisuutta.

Henkilökohtainen – innovatiivinen – luotettava

Lisätietoja yrityksestä löydät täältä.

Yhteydenottolomake

Voit ottaa meihin yhteyttä tällä lomakkeella. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Kiitos palautteestasi!

    Olen lukenut tietosuojakäytännön

    Kontakt

      Um telefonisch Kontakt mit uns aufzunehmen, können Sie folgende Nummer verwenden:

      T +49 33769 871 0

      Oder schreiben Sie uns gerne eine Nachricht über das folgende Kontaktformular. Wir freuen uns darauf umgehend auf Sie zurück zu kommen.

      Ich habe die Datenschutzerklärung zur Kenntnis genommen.

        To contact us via phone, use the following number:

        T +49 33769 871 0

        Or write us a message via the following contact form. We look forward to getting back to you.

        I have read the privacy policy

          Pour nous contacter par téléphone, vous pouvez utiliser le numéro suivant:

          T +49 33769 871 0

          Ou bien n'hésitez pas à nous envoyer un message en utilisant pour cela le formulaire de contact suivant. Nous vous répondrons dans les plus brefs délais.

          J'ai lu et compris la politique de confidentialité.

            Puhelimitse voit ottaa yhteyttä seuraavaan numeroon:

            Puh. +358 (0)44 974 1482

            Voit myös lähettää viestin tällä lomakkeella. Otamme sinuun pian yhteyttä.

            Olen lukenut tietosuojakäytännön.