La Ferrière

Vuonna 2014 otimme käyttöön kahdeksan tuulivoimalaa La Ferrièressä.
Erityisen haasteellista tässä hankkeessa oli Ranskassa vasta käyttöön otetun ympäristönsuojelua koskevan ICPE-menettelyn noudattaminen. Ympäristövaikutusten selvittämisen lisäksi menettelyyn kuuluu myös asukkaiden laaja kuuleminen. Hyvä yhteistyö lupaviranomaisten kanssa ja ranskalaisen tytäryhtiömme P&T:n kokemus olivat tämän menestystarinan kulmakiviä.

CEE-Group tutustui Energiequelleen investoidessamme ensimmäistä kertaa tuulipuistoon Ranskassa jo vuonna 2012. Opimme arvostamaan Energiequelleä ammattimaisena ja luotettavana kumppanina kuuden tuulivoimalan suunnittelun ja rakentamisen yhteydessä. Koko hanke hoidettiin sujuvasti. Tälläkin hetkellä olemme erittäin tyytyväisiä tuulipuiston tekniseen hallinnointiin. Näiden myönteisten kokemusten perusteella hankimme Energiequelleltä vuonna 2014 kaksi uutta tuulipuistoa rakennusvaiheen alussa. Ranskassa sijaitsevissa tuulipuistoissa on yhteensä 14 tuulivoimalaa.

 

Dr. Björn KesselInvestment Director CEE-Group (Ranskan La Ferrièressä sijaitsevan tuulipuiston investoija)

Kontakt

Um telefonisch Kontakt mit uns aufzunehmen, können Sie folgende Nummer verwenden:

T +49 33769 871 0

Oder schreiben Sie uns gerne eine Nachricht über das folgende Kontaktformular. Wir freuen uns darauf umgehend auf Sie zurück zu kommen.

Mit Absenden des Formulars erklären Sie sich mit unserer Datenschutzerklärung einverstanden.

To contact us via phone, use the following number:

T +49 33769 871 0

Or write us a message via the following contact form. We look forward to getting back to you.

By submitting this form, you agree to our privacy policy

Pour nous contacter par téléphone, vous pouvez utiliser le numéro suivant:

T +49 33769 871 0

Ou bien n'hésitez pas à nous envoyer un message en utilisant pour cela le formulaire de contact suivant. Nous vous répondrons dans les plus brefs délais.

En envoyant ce formulaire, vous déclarez accepter notre politique de confidentialité

Puhelimitse voit ottaa yhteyttä seuraavaan numeroon:

Puh. +49 33769 871 0

Voit myös lähettää viestin tällä lomakkeella. Otamme sinuun pian yhteyttä.

Lähettämällä lomakkeen ilmaiset hyväksyväsi tietosuojaselosteemme