Kristiinankaupunkiin Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan rajalle tulevan Mikonkeitaan tuulipuiston rakennustyöt ovat alkaneet. Kyseessä on yhteensä 16 voimalan tuulipuisto, joka on Energiequellen tähän asti suurin hanke Suomessa

Kristiinankaupunki, 8. Maaliskuuta 2023. Uusiutuvan energiaan erikoistuneen Energiequellen Mikonkeitaan tuulivoimapuiston rakennustyöt ovat käynnistyneet aikataulun mukaisesti helmikuun alussa. Puisto rakennetaan Kristiinankaupungin ja Isojoen kunnan rajalle, joka on myös Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien raja. Kyseessä on jo pitkään Suomessa toimineen eurooppalaisen hankekehittäjän toistaiseksi suurin hanke Suomessa. Yhtiöllä on jo 25 vuoden kokemus uusiutuvan energian hankkeista, ja sillä on Euroopassa yli 400 työntekijää ja yli 800 toteutettua voimalaitosta.

Mikonkeitaan tuulivoimapuiston rakennustyöt jatkuvat tämän vuoden aikana tuulivoimapuiston infran ja voimaloiden perustusten rakentamisella. Tuulivoimaloiden pystytys alkaa vuonna 2024 ja koko puisto on tarkoitus ottaa viimeistään vuoden 2025 alussa kaupalliseen käyttöön.

Energiequellen tähän asti suurin hanke Suomessa
”Mikonkeitaan tuulipuisto on merkittävä virstanpylväs niin Suomen yhtiöllemme kuin koko konsernille. Yhteensä kuudentoista voimalan kokonaisuus on yksi askelista vihreässä siirtymässä ja Suomen sekä Euroopan energiaomavaraisuudessa, mutta samalle se on yhtiömme toistaiseksi suurin yksittäinen satsaus Suomen markkinoilla. Kokoluokassa puhutaan jo helposti yhdeksännumeroisesta summasta. Lisäksi puiston kokonaistehokin yltää yli 100 megawattiin, joka tarkoittaa puhdasta uusiutuvaa energiaa peräti yli 75 000 kotitaloudelle”, kertoo tuulipuistosta vastannut projektijohtaja Karl Schultheis. ”Positiivisten ilmastovaikutusten lisäksi alueella lisääntyvä tuulivoima parantaa Suomen huoltovarmuutta ja energiaomavaraisuutta, mutta tuo myös verotuloja, työtä ja elinvoimaa alueelle varsinkin nyt rakentamisvaiheessa”, Schultheis kertoo. ”Eivätkä työllisyysvaikutukset kohdistu vain maanrakennuspuolelle. Tuulipuiston elinkaaren ajan on myös paljon kysyntää majoitus-, ravintola- ja muille tuulivoima-alan ulkopuolisille palveluille. Etenkin rakennusaikana tuulivoimaloiden pystyttämiseen erikoistuneet työmiehet piristävät paikallista elinkeinoelämää tuntuvasti. Esimerkiksi Suomen Tuulivoimayhdistys kertoo, että Iissä ja Sodankylässä kuntien majoituskapasiteetti on ollut kovassa käytössä jo vuosien ajan tuulivoimahankkeiden ansiosta, ja olemme saaneet samanlaista palautetta myös omissa hankkeissamme Etelä-Pohjanmaalla.”

Tuulipuiston rakentamisvaiheessa pääurakoitsijana toimii NYAB (entinen Skarta), joka toimittaa Energiequellelle tuulivoimapuiston tiet, nostoalueet, perustukset, sisäverkon, sähköaseman ja voimajohdon rakentamisen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että NYABin vastuulla on tuulipuiston rakentamisessa kaikki muu paitsi voimaloiden pystytykset. Sopimuksen arvo on lähes 18 miljoonaa euroa. Parhaillaan NYAB rakentaa myös Energiequellen Lumivaaran tuulipuistoa Kainuuseen Hyrynsalmen kuntaan, jonka on määrä valmistua jo tämän vuoden lopulla.

Energiequellen ja Siemens Gamesan ensimmäinen yhteinen projekti
Tuulipuiston turbiinivalmistajaksi valikoitui jo aiemmin Siemens Gamesa, joka on yksi maailman suurimmista tuulivoimaloiden turbiinien valmistajista. Mikonkeitaalle rakennettavat voimalat tullaan sijoittamaan 145-metrisiin torneihin, jotta alueen tuuliolosuhteet saadaan hyödynnettyä mahdollisimman hyvin. Valitut SG 6.6-170 -turbiinit ovat alan kilpailukykyisimpiä malleja, sillä yhden voimalan nimellisteho yltää jopa 6,6 megawattiin.

Kyseessä on myös ensimmäinen kerta yhtiön 25 vuotisen historian aikana, kun se on valinnut turbiineikseen Siemens Gamesan valmistamat turbiinit. ”On hienoa aloittaa uusi kumppanuus ja yhteistyösuhde, ja teemme tiivistä yhteistyötä Mikonkeitaan tuulipuiston menestyksen varmistamiseksi”, Energiequellen Suomen yhtiön toimitusjohtaja Nils Borstelmann iloitsee. ”Siemens Gamesalla on huomattava vuosikymmenien kokemus tuulivoima-alalta ja olemme vakuuttuneita siitä, että he ovat paras mahdollinen kumppani Mikonkeidas -tuulivoimahankkeellemme, ja odotamme menestyksekästä yhteistyötä yhden maailman johtavan tuulienergiaturbiinien ja -palveluiden toimittajan kanssa.”

Energiequelle on toteuttanut Suomessa tähän mennessä kolme tuulivoimapuistoa:
Paltusmäen tuulipuiston Pyhäjoelle, Konttisuon tuulipuiston Soiniin ja Takanebackenin tuulipuiston Maalahteen. Yhtiön seuraavien tuulipuistojen odotetaan valmistuvan tämän vuoden aikana Kalajoelle ja Hyrynsalmelle. Energiequellella on kaiken kaikkiaan suunnitteilla yhteensä noin 2 500 MW edestä tuulivoimahankkeita eri puolella Suomea sekä käynnistämässä ensimmäisiä aurinkovoimahankkeita Suomessa vielä tänä vuonna. Yhtiö pyrkii lähitulevaisuudessa laajentamaan toimintaansa Suomessa myös vetytalouteen ja Power-to-X -ratkaisuihin.

Mikonkeitaan tuulipuisto

Aikataulu:                                                                                                          Voimalat:
2020: Rakennuslupahakemukset vireille                                                    Roottorihalkaisja: 170 m
2021-2022: Yksityiskohtaisempi infrasuunnittelu                                      Napakorkeus: 145 m
2023: Infran ja perustuksien rakentaminen                                              Kokonaiskorkeus: 230 m
2024: Tuulivoimaloiden pystytys                                                               Nimellisteho: 6,6 MW / voimala

2025: Tuulivoimapuiston käyttöönotto ja avajaiset                               Yht. 16 voimalaa / 105,6 megawattia

 

Energiequellen Mikonkeitaan tuulipuisto on yhteensä kuudentoista tuulivoimalan kokonaisuus. Puisto sijaitsee Kristiinankaupungin ja Isojoen kunnan rajalla Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa. Tuulipuisto tuottaa jatkossa vuosittain energiaa noin 76 500 kotitaloudelle. Tuulipuiston kokonaiskapasiteetti on 105,6 MW ja voimalat ovat Siemens Gamesan SG 6.6-170 -tyypin tuulivoimaloita. Aiemmin hankkeeseen kuulunut Isojoen puolella sijaitseva osuus (viisi tuulivoimalaa) on siirtynyt Ilmatar Energy Oy:lle ja toimii nimellä Isokeidas.

Kontakt

    Um telefonisch Kontakt mit uns aufzunehmen, können Sie folgende Nummer verwenden:

    T +49 33769 871 0

    Oder schreiben Sie uns gerne eine Nachricht über das folgende Kontaktformular. Wir freuen uns darauf umgehend auf Sie zurück zu kommen.

    Ich habe die Datenschutzerklärung zur Kenntnis genommen.

    To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
    Google reCAPTCHA privacy policy

    Load Google reCAPTCHA

      To contact us via phone, use the following number:

      T +49 33769 871 0

      Or write us a message via the following contact form. We look forward to getting back to you.

      I have read the privacy policy

      To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
      Google reCAPTCHA privacy policy

      Load Google reCAPTCHA

        Pour nous contacter par téléphone, vous pouvez utiliser le numéro suivant:

        T +49 33769 871 0

        Ou bien n'hésitez pas à nous envoyer un message en utilisant pour cela le formulaire de contact suivant. Nous vous répondrons dans les plus brefs délais.

        J'ai lu et compris la politique de confidentialité.

        To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
        Google reCAPTCHA privacy policy

        Load Google reCAPTCHA

          Puhelimitse voit ottaa yhteyttä seuraavaan numeroon:

          Puh. +358 (0)44 974 1482

          Voit myös lähettää viestin tällä lomakkeella. Otamme sinuun pian yhteyttä.

          Olen lukenut tietosuojakäytännön.

          To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
          Google reCAPTCHA privacy policy

          Load Google reCAPTCHA