Yhtiö on vihreän siirtymän edelläkävijä jo vuodesta 1997

 

Kallinchen, 24 Lokakuuta 2022. Neljännesvuosisata uusiutuvaa energiaa – sitä Energiequellen 400 työntekijää ympäri maailmaa juhlivat tällä viikolla. Kuluneen 25 vuoden aikana yhtiö on toteuttanut yli 800 valmista uusiutuvan energian projektia, joukossa niin tuulivoimaa, biokaasulaitoksia, aurinkopuistoja, muuntamoita ja nykyaikaista energian varastointiteknologiaa. Näiden lisäksi Energiequelle on mukana innovatiivisissa kaupallisissa ja teollisuuden energiahuoltoratkaisuissa sähkön, lämmön ja liikenteen osa-alueilla sekä Power-to-X -hankkeisssa.

Michael ja Doreen Raschemann sekä Joachim Uecker perustivat Energiequellen yhdessä Saksassa vuonna 1997 ja he ovat kaikki toimineet aktiivisesti yhtiön palveluksessa näihin päiviin saakka. 52-vuotias Michael Raschemann on toiminut yhtiön toimitusjohtajana Brandenburgissa sijaitsevassa päätoimipaikassa Ueckerin jätettyä yhtiön muutama vuosi sitten. Energiequellellä on Kallinchen pääkonttorin lisäksi 20 muuta toimipaikkaa Saksassa, Ranskassa, Suomessa ja Puolassa, ja se on yksi alan johtavista toimijoista.

Tärkein virstanpylväs

Yhtiön historian menestyksekkäin ja tunnetuin projekti on Saksan ensimmäisen energiaomavaraisen kylän suunnittelu, joka on kiistatta Energiequellen tärkein virstanpylväs. Tunnin ajomatkan päässä Berliinistä lounaaseen sijaitseva Feldheimin kylä on luonut innovatiivisen energiakonseptin yhdessä Energiequellen kanssa ja ovat 100-prosenttisesti omavaraisia. Kylä on tällä hetkellä valtavan huomion kohteena, sillä tiedotusvälineet ja poliitikot etsivät energiakriisin vuoksi myönteisiä esimerkkejä uusiutuvan energian mahdollisuuksista sekä vihreästä siirtymästä. Esimerkiksi vain kaksi viikkoa sitten toimitusjohtaja Raschemann oli keskustelemassa yhdellä Saksan suurimmista televisiokanavista Feldheimista, suotuisista energian hinnoista ja tarvittavista toimista ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Myönteiset tulevaisuudennäkymät

Energiequellen kasvaa tällä hetkelle vauhdilla. Suomeen valmistuu tämän vuoden aikana kaksi uutta tuulipuistoa Soiniin ja Maalahteen, ja usean muun projektin rakennustyöt Suomessa ovat käynnissä. Kasvua on myös kansainvälisesti, sillä toukokuussa yhtiö avasi uuden toimipisteen Puolan Poznániin, ja suunnitelmat etenevät myös Etelä-Afrikassa. Vuoteen 2025 mennessä yhtiön on tarkoitus laajentaa toimintaansa kahteen uuteen maahan. Pelkästään tänä vuonna Energiequelleen on palkattu 80 uutta työntekijää ja Helsingin toimiston työntekijämäärä on käytännössä tuplaantunut. Raschemannin mukaan on realistista kaksinkertaistaa 400 työntekijän määrä seuraavien viiden vuoden aikana.

Persoonallinen, reilu ja maanläheinen

Yhtiön arvot ja filosofia eivät ole muuttuneet perustamisesta. ”Olen hyvin kiitollinen viimeisistä 25 vuodesta – sekä taloudellisesta menestyksestä että työntekijöidemme maanläheisyydestä ja inhimillisyydestä. Suuresta kasvusta huolimatta olemme pysyneet perheyrityksenä”, Raschemann sanoo ylpeänä. ”Meille on tärkeää huolehtia henkilökohtaisesta kanssakäymisestä, olla aina rehellisiä ja oikeudenmukaisia meidän ja kaikkien yhteistyökumppaneidemme välisissä suhteissa ja toimia luotettavasti kaikkina aikoina.”

Työntekijöiden suuri tyytyväisyys ja työntekijöiden jopa 20-vuotiset urat yhtiön palveluksessa ovat osoitus Energiequellen hyvästä ja kannustavasta ilmapiiristä.

Kontakt

    Um telefonisch Kontakt mit uns aufzunehmen, können Sie folgende Nummer verwenden:

    T +49 33769 871 0

    Oder schreiben Sie uns gerne eine Nachricht über das folgende Kontaktformular. Wir freuen uns darauf umgehend auf Sie zurück zu kommen.

    Ich habe die Datenschutzerklärung zur Kenntnis genommen.

    To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
    Google reCAPTCHA privacy policy

    Load Google reCAPTCHA

      To contact us via phone, use the following number:

      T +49 33769 871 0

      Or write us a message via the following contact form. We look forward to getting back to you.

      I have read the privacy policy

      To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
      Google reCAPTCHA privacy policy

      Load Google reCAPTCHA

        Pour nous contacter par téléphone, vous pouvez utiliser le numéro suivant:

        T +49 33769 871 0

        Ou bien n'hésitez pas à nous envoyer un message en utilisant pour cela le formulaire de contact suivant. Nous vous répondrons dans les plus brefs délais.

        J'ai lu et compris la politique de confidentialité.

        To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
        Google reCAPTCHA privacy policy

        Load Google reCAPTCHA

          Puhelimitse voit ottaa yhteyttä seuraavaan numeroon:

          Puh. +358 (0)44 974 1482

          Voit myös lähettää viestin tällä lomakkeella. Otamme sinuun pian yhteyttä.

          Olen lukenut tietosuojakäytännön.

          To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
          Google reCAPTCHA privacy policy

          Load Google reCAPTCHA