Mitä kumppanit sanovat meistä

Olemme vuosien ajan toimineet luotettavasti paitsi asiakkaidemme kanssa, luonnollisesti myös monien aktiivisten kumppanien kanssa. Olemme hyvin iloisia siitä, että sekä yhteistyö että yhteiset onnistumiset johtuvat pitkälti hyvistä henkilökohtaisista suhteista. Alla on muutamia kumppaniemme kuvauksia meistä ja yhteisestä työstämme.

Tuulivoimahankkeissa hyvä projektinhallinta on monessa mielessä äärimmäisen tärkeää. Voimalavalmistajina olemme iloisia siitä, että olemme saaneet liikekumppaniksemme Energiequellen, joka hallitsee tällaisten hankkeiden luotettavan toteuttamisen. Varmuus, rehellisyys ja laatutietoisuus eivät mielestämme ole pelkkiä ihanteita, vaan yhteistyössä Energiequellen kanssa aina täyttä totta. Suuri kiitos siitä!

 

Hans-Dieter KettwigEnercon GmbH:n toimitusjohtaja

Energiequelle hoitaa tuulipuistojemme, aurinkovoimaloidemme ja muuntoasemiemme kaupallisen ja teknisen hallinnoinnin Saksassa ja Ranskassa. Arvostamme työntekijöiden jatkuvaa toimintaa, käytännöllistä ja ratkaisukeskeistä ajattelua sekä laajaa asiantuntemusta. Tämä on asiakaslähtöisyyttä parhaimmillaan.

 

Anja SpannausInvestment Manager re:cap / FP Lux -yritysryhmän prokuristi

Energiequelle on toiminut jo 16 vuotta UMaAG:n asiantuntevana, luotettavana ja ratkaisukeskeisenä kumppanina. Arvostamme yritysten välistä miellyttävää yhteistyötä, jonka avulla voimme edelleen pyrkiä kohti yhteistä tavoitettamme, kestävää, uusiutuvaa sähköntuotantoa.

 

Uwe Leonhardt & Günther ConradUmwelt Management AG UMaAG

Olemme vuodesta 2003 lähtien olleet mukana uusiutuvaan energiaan liittyvissä hankkeissa. Energiequellen kanssa olemme tehneet yhteistyötä menestyksekkäästi yli kahdeksan vuotta. Tänä aikana olemme yhdessä toteuttaneet Saksassa ja Ranskassa laitoksia, joiden kapasiteetti on yhteensä lähes 150 MW. Energiequelle on projektirahoituksen lisäksi myös pitkäaikainen yritysasiakkaamme. Kumppanuudellemme tyypillistä on ammattimainen ja luottamuksellinen kanssakäyminen.

 

Frank EloySaarLB:n johtokunnan jäsen

Toimimme yhteistyössä Energiequellen kanssa Paltusmäen tuulipuistossa. Suunnittelimme viiden tuulivoimalaitoksen hankkeen rakennuslupavaiheeseen saakka ja olemme iloisia siitä, että saimme Energiequellestä osaavan kumppanin, joka nyt toteuttaa hankkeen. Määrätietoiset sopimusneuvottelut ja hankkeen rahoitusta ja toteutusta koskeva asiantuntemus vakuuttivat meidät.

 

Raimo KiviojaTuotantojohtaja / Smart Windpower

Yhteistyö Energiequellen kanssa sujui mainiosti. Heidät sai aina helposti kiinni, yhteistyö oli tiivistä ja suhtautuminen tasavertaista. Näin oli alusta alkaen.

 

Karl-Georg HarriesMaanomistaja, Schwanewede

Energiequelle tukee meitä avoimena ja kaukonäköisenä kumppanina, jonka kanssa toimimme tasavertaisina osapuolina. Arvostamme erittäin paljon heidän luotettavuutta, kokemusta ja yksilöllistä kanssakäymistä, yhdistettynä erityiseen kykyyn ottaa huomioon kyliemme ja kaupunkimme ”erityinen sielu”. Tämä ei koske vain minua vaan koko kuntaa. Yhdessä olemme ainutlaatuisella tavalla ottaneet suunnan kohti Treuenbrietzenin ja Saksan tulevaisuutta!

 

Michael KnapeTreuenbrietzenin kaupungin pormestari

Rahoituskumppanina meidän pitää pystyä työskentelemään luotettavasti kaikkien toimijoiden kanssa. Energiequelle on monien yhteistyövuosien aikana osoittautunut aina luotettavaksi liikekumppaniksi. Arvostamme sitä suuresti. Esimerkkinä voin mainita yhteistyömme Feldheim-hankkeessa.

 

Dr. Wulf-Dietmar StormYritysasiakkaista vastaava toimialajohtaja, Deutsche Kreditbank

Liikesuhteessamme Energiequellen kanssa näemme päivittäin, miten asiakaslähtöisyys yhdessä avoimuuden ja tasavertaisen kohtelun kanssa, hyvä projektinhallinta ja laatuvaatimukset voivat toimia menestyksekkäästi kaikkien osapuolten kannalta. Tältä pohjalta olemme valmiita tiivistämään pitkäaikaista kumppanuuttamme lisäinvestoinneilla.

 

Thomas Staudingerre:cap global investors ag

Luottamus ja avoimuus ovat avaintekijöitämme kumppanuudessamme Energiequellen kanssa. Yrityksenä Energiequelle osoittaa hyvää suorituskykyä ja alan syvällistä ymmärrystä. Kumppanina Energiequellellä on käytännönläheinen tapa kehittää yhteisiä ratkaisuja.

 

Jane TangInvestment Director, John Laing Group, Lontoo

Kontakt

Um telefonisch Kontakt mit uns aufzunehmen, können Sie folgende Nummer verwenden:

T +49 33769 871 0

Oder schreiben Sie uns gerne eine Nachricht über das folgende Kontaktformular. Wir freuen uns darauf umgehend auf Sie zurück zu kommen.

Mit Absenden des Formulars erklären Sie sich mit unserer Datenschutzerklärung einverstanden.

To contact us via phone, use the following number:

T +49 33769 871 0

Or write us a message via the following contact form. We look forward to getting back to you.

By submitting this form, you agree to our privacy policy

Pour nous contacter par téléphone, vous pouvez utiliser le numéro suivant:

T +49 33769 871 0

Ou bien n'hésitez pas à nous envoyer un message en utilisant pour cela le formulaire de contact suivant. Nous vous répondrons dans les plus brefs délais.

En envoyant ce formulaire, vous déclarez accepter notre politique de confidentialité

Puhelimitse voit ottaa yhteyttä seuraavaan numeroon:

Puh. +49 33769 871 0

Voit myös lähettää viestin tällä lomakkeella. Otamme sinuun pian yhteyttä.

Lähettämällä lomakkeen ilmaiset hyväksyväsi tietosuojaselosteemme