Mikonkeidas

Mikonkeitaan tuulivoimapuiston hankealue sijaitsee Kristiinankaupungin ja Isojoen kunnan rajalla Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa. Isojoen puolella sijaitseva osuus hankkeesta (viisi tuulivoimalaa) on siirtynyt Ilmatar Energy Oy:lle ja toimii nimellä Isokeidas. Energiequellen Mikonkeitaan tuulivoimahanke koostuu 16 tuulivoimalasta.

Mikonkeitaan tuulivoimahankkeen rakennustyöt ovat alkaneet helmikuussa 2023. Rakentamisaikana alueella tarpeetonta liikkumista tulee välttää suurten työkoneiden takia. Mikäli esimerkiksi maanomistajilla tai paikallisilla on asiaa alueelle, niin toivomme heidän olevan yhteydessä projektijohtajaan tai rakennuttamispäällikköön, jotta käynti voidaan järjestää turvallisesti. Myös työmaan tuloreitille tulee opasteet yhteystietoineen.

Puiston valmistumisen jälkeen alue on jälleen vapaassa käytössä, ja esimerkiksi metsästys- ja marjastusmahdollisuudet alueella paranevat tieverkon parannuksen myötä.

Pääurakoitsijana toimi NYAB (entinen Skarta). Vuoden 2023 aikana rakennetaan tuulivoimapuiston infran ja valmistetaan perustukset. Tuulivoimaloiden pystytys alkaa vuonna 2024 ja koko puisto on tarkoitus ottaa viimeistään vuoden 2025 alussa kaupalliseen käyttöön. Tuulivoimalamalliksi valikoitui Siemens Gamesan SG 6.6-170.

Mikonkeitaan tuulipuiston voimalat:

Roottorihalkaisja: 170 m

Napakorkeus: 145 m

Kokonaiskorkeus: 230 m

Nimellisteho: 6,6 megawattia (6 600 kW) / voimala

Tuulivoimapuiston yhteenlaskettu nimellisteho: 105,6 megawattia

 

Mikonkeidas hankealuekartta

Yhteyshenkilö
Karl Schultheis
Liiketoiminnan kehitysjohtaja

Puh. +358 (0)50 452 2215
schultheis@energiequelle.fi

Yhteyshenkilö

Andreas Högnabba
Rakennuttamisjohtaja

Puh. +358 (0)44 493 6643
hognabba@energiequelle.fi

Teho n.

Sähköä
vuosittain n.

CO₂-
säästöjä n.

MW / voimala

kotitalouden tarpeisiin

t / vuosi

Lähteet: Energiequelle, Adatum Oy – Kotitalouksien sähkönkäyttö 2011, Suomen Tuulivoimayhdistys

Aikataulu

  • Kevät 2020: Rakennuslupahakemukset vireille
  • 2021-2022: Yksityiskohtaisemmat infrasuunnittelut
  • 2023: Infran ja perustuksien rakentaminen
  • 2024: Tuulivoimaloiden pystytys
  • 2025: Tuulivoimapuiston kaupallinen käyttöönotto ja avajaiset

Usein kysyttyä tuulivoimasta

Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n tuottamasta ”Kysymyksiä tuulivoimasta” – esitteestä löydät vastauksia yleisimpiin tuulivoimasta esitettyihin kysymyksiin.

Tietoa meistä

Energiequelle on suunnitellut ja toteuttanut tuulivoimahankkeita jo vuodesta 1997. Yritys työllistää tällä hetkellä yli 450 ilmastonmuutoksen torjumiseen sitoutunutta työntekijää Suomessa, Saksassa, Ranskassa sekä Puolassa.

Yrityksemme tavoitteena on, että ihmisten olisi tulevaisuudessa mahdollista hyödyntää luonnon omia, ehtymättömiä energialähteitä enenevissä määrin, sillä tuulta, aurinkoa ja biomassaa on kaikkialla. Kehitämme kestäviä, tarpeeseen perustuvia ja taloudellisia ratkaisuja, jotka voidaan toteuttaa juuri siellä, missä niitä tarvitaan. Uusiutuvat energiat edistävät maailmanlaajuisesti parempaa ja ympäristöä säästävää tulevaisuutta.

Henkilökohtainen – innovatiivinen – luotettava

Lisätietoja yrityksestä löydät täältä.

Yhteydenottolomake

Voit ottaa meihin yhteyttä tällä lomakkeella. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Kiitos palautteestasi!

    Olen lukenut tietosuojakäytännön

    Kontakt

      Um telefonisch Kontakt mit uns aufzunehmen, können Sie folgende Nummer verwenden:

      T +49 33769 871 0

      Oder schreiben Sie uns gerne eine Nachricht über das folgende Kontaktformular. Wir freuen uns darauf umgehend auf Sie zurück zu kommen.

      Ich habe die Datenschutzerklärung zur Kenntnis genommen.

      To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
      Google reCAPTCHA privacy policy

      Load Google reCAPTCHA

        To contact us via phone, use the following number:

        T +49 33769 871 0

        Or write us a message via the following contact form. We look forward to getting back to you.

        I have read the privacy policy

        To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
        Google reCAPTCHA privacy policy

        Load Google reCAPTCHA

          Pour nous contacter par téléphone, vous pouvez utiliser le numéro suivant:

          T +49 33769 871 0

          Ou bien n'hésitez pas à nous envoyer un message en utilisant pour cela le formulaire de contact suivant. Nous vous répondrons dans les plus brefs délais.

          J'ai lu et compris la politique de confidentialité.

          To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
          Google reCAPTCHA privacy policy

          Load Google reCAPTCHA

            Puhelimitse voit ottaa yhteyttä seuraavaan numeroon:

            Puh. +358 (0)44 974 1482

            Voit myös lähettää viestin tällä lomakkeella. Otamme sinuun pian yhteyttä.

            Olen lukenut tietosuojakäytännön.

            To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
            Google reCAPTCHA privacy policy

            Load Google reCAPTCHA